Huomenna olisi muutto Ouluun. Palleroiset jäävät kuitenkin Kemiin iskän luokse hoitoon, sillä joudun kuitenkin asumaan seuraavat kaksi kuukautta Torniossa asuntolassa, enkä siis voi ottaa hamsuja sinne. Ja Oulussa asuva veli ei osaa hoitaa niitä..
Joten Hamsterien muutto menee sitten myöhemmäksi.
Mitään uutta ei ole tapahtunut viime aikoina. Duran ja Emmi nukkuvat paljon. Duran kiipeilee edelleen ja Emmi on kehittänyt rakkaussuhteen juoksupyöräänsä. Jos jotain haluan sanoa, niin Duran ei vieläkään osaa käyttää vessaansa. Kyllä se sinne hiukan kakkii, mutta ei muuta. Se kai luulee sitä perulaksi.
Emmi taas on tajunnut idean aikaa sitten. Fiksu muksu.
Tämä ei nyt kauheasti tänne kuulu, mutta ajattelin aloittaa vielä yhden blogin. Sellaisen kuin tämä, mutta jonne voisin kirjoitella ihan itsestäni ja mistä ikinä huvittaa kirjoittaa. Onhan mulla se nettipäivis mut sinne mie vaan piirrän. Laitan tänne jokatapauksessa linkkiä sitten.
thx! -Yon
Kommentit